Hannun Kellon verkkolehti

2/2020

Tässä ensimmäinen uutiskirjeemme, olkaa hyvä.
No jos ei ihan ensimmäinen, niin tällä uudella alustalla ja uusilla kujeilla kuitenkin. Jokunen kuukausi sitten vaihdettiin kotisivujen tarjoajaa ties kuinka monetta kertaa. Ei me kranttuja olla, mutta kun reilu parikymmentä vuotta sitten tehtiin ensimmäisiä kotisivuja koodamalla teksieditorilla, niin on siinä aika paljon kehitystä nähty ja systeemejä muutettu maailman muuttuessa.
Meillä Hannun Kellossa on sellainen meininki, että keskitytään verkkokaupassa tuotteisiin, joita ei muualta tahdo löytää tai edes saa sen sijaan, että tupattaisi kaikki mahdollinen nettiin ja yritettäisi jotenkin kilpailla hinnalla muiden kanssa. Päätettiin jo alusta lähtien, että keskitytään laatuun ja palveluun ennemmin.
Mutta kun kelloliikettä on yi 35 vuotta pidetty, niin alkaa nurkkiin siunaantumaan ihan uutta tavaraa, joka ei kuitenkaan uutuutta ole. Sen takia meillä on myös Kellovarasto ja Koruvarasto, josta löytyy näitä loppueriä tuotteista, joita ei ole aikoihin valmistettu - usein vieläpä hyvillä alennuksilla. Meidän tuotteissa ei ole parasta ennen -päivää.
Tavaraa kun on paljon niin sen lisääminen verkkokauppaan myös kestää aikansa. Näillä uutiskirjeillä kerrotaan lisätyistä tuotteista, niin uutuuksista kuin varastojen aarteista.


UUTUUDET


Pöytähopeat

Joku aika sitten saatiin lisättyä kaikki pöytähopeat verkkokauppaan. Ja niitähän riittää 12:sta sarjasta yhteensä yli 240 nimikettä. Saa etsimällä etsiä laajempaa valikoimaa. Käy katsomassa valikoima tästä.